Liikuntapalvelut Maija Karvonen

Onko mielessäsi jokin tavoite mihin haluaisit juoksemalla tähdätä?

Olitpa juoksijana vasta-alkaja tai kokeneempi, suunnitellaan sinulle yksilöllinen ohjelma, jolla pääset tavoitteeseesi.

Tietoa minusta

Rakastan liikkua monipuolisesti ja intohimoni on juoksu! Nautin juoksun tuomasta hyvän olon ja vapauden tunteesta. Vaikka treeni itsessään ei aina hyvältä tuntuisikaan, on olo sen jälkeen mahtava! Tätä tunnetta haluan jakaa myös asiakkailleni.

En ole juossut koko ikääni. Keskimmäisen lapseni syntymän jälkeen annoin juoksulle pikkuvarpaan ja se vei koko jalan. Ajan myötä oma kehittyminen urheilijana alkoi kiinnostamaan ja pelkkä lenkkeily ei enää riittänyt, vaan mukaan tuli valmentajat ja monipuolinen harjoittelu.

Tämän myötä aloin myös kouluttamaan itseäni. Olen valmistunut liikuntaneuvojaksi 2021 ja käynyt Suomen Ladun polkujuoksuohjaajan koulutuksen sekä useita lyhyitä nettivalmennuksia ja muita kursseja. Koulutan itseäni jatkuvasti ja tälläkin hetkellä koulunpenkki taas kutsuu.

Valmentajana olen kannustava ja otan aina huomioon asiakkaiden lähtötason sekä elämäntilanteen. Haluan auttaa asiakkaitani kaikessa harjoitteluun liittyvissä asioissa, minulta voi kysyä varusteista, ravitsemuksesta ja kaikesta mitä harjoittelusta mieleen tulee. Teen työtäni suurella sydämellä ja ammattitaidolla, jokainen asiakas on minulle tärkeä.

Suunnitellaan yhdessä sinulle sopiva harjoitusohjelma, jonka jälkeen sinulle jää vain harjoittelusta nauttiminen.

Juoksuterveisin
-Maija-

Palautetta asiakkaalta

"Kesäaika on kovin epäsäännöllistä ja päivät sisältävät toisaalta yllätysmomentteja ja toisaalta rankkoja projekteja, jotka vaikuttavat treeniohjelman toteuttamiseen. Siitä huolimatta olen pyrkinyt pitämään ohjelman rakennetta yllä. Elikkä valmennus sai aikaan pysyviä muutoksia.

Toiseksi valmennus innosti osallistumaan juoksutapahtumiin. Minussa on jopa herännyt pieni kilpailuinnostus. Tarkoitukseni on osallistua syksyllä vielä yhteen juoksutapahtumaan.

Kolmanneksi olen oppinut tykkäämään juoksemisesta. Semmoinen kympin lenkki on minulle mieluisa koittelemus: ei taitu hetkessä eikä helposti, mutta sen jälkeen on hyvä mieli.

Valmennus on tuonut mukavaa monipuolisuutta liikuntaani ja se on tosi hieno asia. Se on myös kokonaisvaltaisesti terveyttä parantava asia!

Tässä joitakin asioita, joita olen pohtinut. Ja vielä se, että olen tuntenut iloa ja ylpeyttä suorituksistani KIITOS SINUN MAIJA-VALMENTAJA!"
Terveisin Maija Pakarinen

Lisäkoulutusta hakemaan

Aloitan hierojan ammattitutkinnon opinnot 31.7.2024 ja jään opintovapaalle hoitajan töistäni. Todella innoissani olen tästä uudesta koulusta ja toivon, että keväällä 2025 pystyn jo asiakkaillekin hieronta palveluja tarjoamaan.


Yhteislenkkejä

Kesällä 2024 järjesteään yhteistyössä Pallohukassa yhdistyksen kanssa kaikille avoimia yhteislenkkejä Kempeleessä Köykkyrissä. Lenkit ovat ilmaisia ja mukaan on tervetulleita aivan kaiken kuntoiset liikkujat. Juostaan yhdessä ja tutustutaan Kempeleen hienoihin maastoihin.

Lue lisää →

Polkujuoksukoulu

Polkujuoksukoulutuksen tavoitteena on tutustua polkujuoksuun. Koulutuksessa opit helppoja juoksutekniikkaharjoituksia sekä ylä- ja alamäkijuoksua erilaisten harjoitusten avulla. Koulutuksessa käydään läpi myös lihaskuntoharjoituksia sekä juoksijalle suunnattua kehonhuoltoa. 

Lue lisää →
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram